Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kotoiluaika voi olla mahdollisuus uuden oppimiseen. Otatko vastaan virsienopiskeluhaasteen?
Virsikirja on laulukirjojen klassikko. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon parhaillaan käytössä oleva virsikirja on vuodelta 1987. Tämän jälkeen siihen on lisätty liitteitä, viimeisimpänä 2016 käyttöön otettu lisävihko. Virsikirjasta löytyy materiaalia laidasta laitaan: Keskiaikaisia sävelmiä, kansanlauluisia toisintoja, suurten säveltäjien melodioita, klassikkorunoilijoiden tekstejä, rippikoulumuistot mieleen tuovia laulelmia. Nimikkeitä virsikirjassa on 979 kappaletta.
Virsikirja löytyy verkosta osoitteesta www.virsikirja.fi (Tekijänoikeussyistä verkosta puuttuu joitakin yksittäisiä virsiä.)
Sata vuotta sitten virret olivat koko kansalle tutuimpia lauluja. Kuinka monta virttä sinä osaat? Mikä olisi sinulle sopiva haaste?
Virsimerkin voi ansaita osaamalla tietyn määrän virsiä, ylimpänä tavoitteena koko Virsikirjan hallitseminen. Virsiä ei tarvitse osata ulkoa: Tavoiteltava taitotaso on se, että virren pystyy soittamaan tai laulamaan nuotit sisältävän virsikirjan kanssa.
Pronssinen merkki: 20 virttä (lapset 10)
Hopeinen merkki: 50 virttä (lapset 25)
Kultainen merkki: 100 virttä (lapset 55)
Pronssinen merkki: 100 virttä
Hopeinen merkki: 200 virttä
Kultainen merkki: Kaikki virret
Pronssinen merkki: 20 lisävihkovirttä (lapset 10)
Hopeinen merkki: 40 lisävihkovirttä (lapset 20)
Kultainen merkki: Kaikki lisävihkovirret
Lue lisää virsimerkeistä täältä:
https://skml.fi/virsimerkit/
Merkeistä peritään pieni maksu.
Virsimerkki suoritetaan laatimalla lista niistä virsistä, jotka on oppinut. Tämä lista annetaan kanttorille tai lähetetään Kirkkomusiikkiliittoon. Suoritus tehdään laulamalla tai soittamalla niitä virsiä, joita suorituksen vastaanottaja kysyy.
Perinteisesti virsimerkkisuoritus on tehty kanttorille. Korona-ajan kunniaksi virsimerkin voi tehdä nyt myös itsenäisenä kotisuorituksena tai musiikkiryhmän yhteistempauksena, jolloin ota yhteys suoraan Kirkkomusiikkiliiton toimistoon skml@skml.fi tai puh. 050 336 5396 (musiikkisihteeri Kalle Kivelä).
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä