Hautajaiset ja hautauksen järjestäminen
Seurakunnan hautauspalvelut auttavat sinua hautaamiseen ja hautojen hoitoon liittyvissä asioissa. Näiltä sivuilta löydät tietoa sekä hautauksen järjestelyihin että hautajaistilaisuuden käytännön järjestelyistä.
Jokaisella on oikeus tulla haudatuksi oman kotikuntansa seurakunnan ylläpitämälle hautausmaalle. Tämä koskee myös kirkkoon kuulumattomia vainajia, sillä kirkon hautausmaat toimivat yleisinä hautausmaina.
Hartaushetki sairaalassa
Vainajaa sairaalasta haettaessa on mahdollista viettää pieni hartaushetki, johon sairaalapappi tai hoitaja voivat osallistua. Potilasta sairaalassa hoitanut lääkäri antaa kuolintodistuksen ja sairaala toimittaa tiedon kuolemasta myös väestötietojärjestelmään. Ilman hautauslupaa vainajaa ei saa haudata.
Hautapaikan varaaminen
Voit varata hautapaikan seurakunnan hautauspalveluista. Hautaustapa vaikuttaa hautapaikan valintaan, joten etukäteen on hyvä miettiä eri hautaustapojen välillä. Sopimusta tehdessä saat käytännön ohjeet muun muassa mahdollisen muistomerkin valintaan ja haudan hoitoon liittyen.
Muualla verkossa
Polku kuolemasta hautaanLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Janakkalan seurakunnan sivuille koottu tietopaketti hautausjärjestelyistä. Tarkasta hautaukseen ja hautapaikkaan liittyvät ohjeistukset oman seurakuntasi sivuilta.