Tuuloksen pihatupa

Lammin seurakunnan Tuuloksen pihatupa ulkoa

Pappilantie 17, 14820 Tuulos

040 804 9523 erityisammattimies

20

Tuuloksen pihatupa sijaitsee entisen pappilan pihapiirissä. Pihatupa toimii muun muassa partiolippukunta Tuuloksen Tulikourien sekä piirien ja kerhojen kokoontumistilana. Tuuloksen pihatuvassa voi viettää erilaisia perhejuhlia, kuten kaste- ja rippijuhlia. Paikka soveltuu myös muistotilaisuuksien pitämiseen. Lisäksi tilan voi vuokrata vaikka kokouksien pitämiseen.

Tuuloksen pihatupa juhlatilana

Pöytien (2 kpl) ääreen mahtuu istumaan 20 henkilöä.

Varusteet: Pihatuvassa on yksi neljän henkilön pöytä ja yksi kahdeksan henkilön pöytä. Kahviastiasto on 20 henkilölle. Keittiön varustukseen kuuluu kahvinkeitin, vedenkeitin ja mikroaaltouuni. Jääkaappia ei ole.

Tarpeen mukaan lainattavissa on kastemekko ja cd-soitin. Pihatuvassa on harmoni ja sähköurut.

Ohjeita tilojen varaajille ja hinnasto.

Lammin seurakunnan Tuuloksen Pihatupa sisältä     Lammin seurakunnan Tuuloksen Pihatupa sisältä

Pysäköinti

Pysäköintipaikka on seurakuntakeskuksen pihassa.

Esteettömyys

Pihatuvan sisäänkäynti ei ole esteetön, pyörätuolilla kulkeva tarvitsee avustajan.

Sijainti kartalla

Pysäköinti Pysäköinti
wc wc

Tapahtumat

pe 14.2. klo 9.30

Pappilantie 17, 14820 Tuulos

Perhekerho

Perhekerho
pe 21.2. klo 9.30

Pappilantie 17, 14820 Tuulos

Perhekerho

Perhekerho
pe 21.3. klo 9.30

Pappilantie 17, 14820 Tuulos

Perhekerho

Perhekerho
pe 28.3. klo 9.30

Pappilantie 17, 14820 Tuulos

Perhekerho

Perhekerho
pe 4.4. klo 9.30

Pappilantie 17, 14820 Tuulos

Perhekerho

Perhekerho
pe 11.4. klo 9.30

Pappilantie 17, 14820 Tuulos

Perhekerho

Perhekerho
pe 18.4. klo 9.30

Pappilantie 17, 14820 Tuulos

Perhekerho

Perhekerho
pe 25.4. klo 9.30

Pappilantie 17, 14820 Tuulos

Perhekerho

Perhekerho