7 nuorta ihmisistä seisoo selin katsoen auringon laskua kädet ylhäällä.

AJANKOHTAISTA

Hakkalan koulun välkkäkahvilat ovat n. kerran kuukaudessa. Kevätkauden viimeinen välkkäkahvila on pe 17.5. Tervetuloa nauttimaan kupponen kuumaa ja tapaamaan koululla näkyviä nuorisotyöntekijöitä!

HOX! Lammin seurakunnan uuteen nuorten vaikuttajaryhmään pääsee mukaan konfirmoidut alle 29-vuotiaita seurakunnan jäsenet. Nuorten vaikuttajaryhmään kuuluminen tarkoittaa sitä, että osallistuu silloin tällöin Lammin seurakuntaneuvoston kokoukseen tuomaan esille nuorten näkökulmaa erilaisiin keskusteltaviin ja päätettäviin asioihin. Myös osallistuminen Hämeenlinnan seurakuntayhtymän yhteisiin kokouksiin voi tulla silloin tällöin kyseeseen. 
Lisätietoa nuorten vaikuttajaryhmästä yleisesti https://www.lastenjanuortenkeskus.fi/nuortenaanikirkossa/
Jos innostuit, laita viestiä Jennille p. 0408049508

 

NUORISOTYÖ

Nuorisotyö kutsuu seurakunnan toimintaan yläkouluikäisiä sekä rippikoulua käyviä ja sitä vanhempia nuoria. 

Seurakunnan nuorisotyöntekijää Jenniä voi bongailla Hakkalan koululla satunnaisin torstaiaamupäivisin klo 10-12 sekä välkkäkahviloissa n. 1krt/kk.
 

 

ISOSKOULUTUS

Isoskoulutus on tarkoitettu rippikoulun käyneille konfirmoiduille nuorille iältään n. 15–17-vuotiaille. Isoskoulutuksen jälkeen voi hakeutua isoseksi rippikoulu- sekä varhaisnuortenleireille.

Isoskoulutus kokoontuu noin 2krt/kk torstaisin klo 15.30-17 7.9. alkaen Lammin uuden seurakuntatalon nuortentilassa. Koulujen lomaviikoilla koulutusta ei ole!

Ilmoittautuminen osoitteessa http://bit.ly/isoset23. Lisätietoja Jenniltä.

 

Ajankohtaista tietoa  toiminnasta saat seuraamalla nuorisotyön Instagramia latu_nuoret https://www.instagram.com/latu_nuoret/
Jennin löytää myös Snapchatista nimellä jenni-srknuoret
 

 

 

Ota yhteyttä